31. toukokuuta 2014

Pitkästä aikaa !

Kirjoitin postauksen jo aikoja sitten, joten jotkin asiat saattavat olla hiukan muuttuneet. Antaa nyt kumminkin mennä näin, sillä en nyt tässä päättäreiden viettämään lähdössä olevana kerkeä sen suurempia muutoksia tekemään. Saadaan hiukan tännekin eloa.

Ei innosta postailu, ei sitten yhtään, ja sen olettekin varmaan jo huomanneet. Kun kirjoittelutauko syntyy, on sen jälkeen vain aina hankalampi ja hankalampi aloittaa uutta postausta, ja tauko vain venyy. Ja niin kävi nytkin, jonka seurauksena oli blogin historian pisin tauko. Mutta toisaalta ihan mukava välillä olla stressaamatta tästäkin 'harrastuksesta' ja unohtaa kaikki blogiin liittyvä kameran raahamisesta ja kuvaajan järjestelyistä lähtien.

No joo, eipä tässä sen erikoisempia ole tapahtunut. Dea parantuminen lähti päähän syntyneen paiseen puhjettua hyvään vauhtiin, sillä kuume laski nopeasti mädän päästyä ulos. Tasan kaksi viikkoa sitten oli ensimmäinen kuumeeton päivä ja viikko tämän jälkeen sai aloittaa kävelyttämisen, jota jatkamme edelleen. Olen kyllä sen verran pahis ollut, että olen viime päivien kävelyille mennyt mahduttamaan jo parisen ravipätkää mukaan, kun heppa on ollut niin hirmuisen energinen.



Mitä muihin hevoskuvioihin tulee, ovat ne hieman muuttuneet. Tämä syksystä asti mukavana seikkaillut ponituttavuus, Manta, vaihtoi viime viikolla maisemia ja jatkosta ei ole täysin tietoa. Se palaa kesän jälkeen kyllä takaisin omistajilleen, mutta vielä on hiukan kysymysmerkki pysynkö minä vielä kuvioissa. Olen kyllä jo tästä ajasta äärimmäisen kiitollinen niin ponille kuin omistajillekin, sillä oli upeeta päästä tutustumaan noin kivaan ja hienoon poniin!

Muuten into näihin nelijalkaisiin on ehkä hitusen viime aikoina laskenut, enkä juurikaan ole Dean sairasteluaikoina saanut itseäni raahattua tallille sitä paijailemaan. Jonkin asteinen hevostelutauko on kyllä tehnyt hyvää, kun on pystynyt paljon paremmin keskittymään muihin asioihin ja aikaa on ollut edes hitusen enemmän. Kiirettä on silti pitänyt, nimittäin koululta, töiltä ja kavereilta - joille sitä aikaa nyt hevostelulta hitusen enemmän jäänyt - ei hirveästi niitä ylimääräisiä tunteja ole jäänyt pelkkään kotona löhöilyyn.



Täysin hevosettomat nämä muutamat viikot eivät kuitenkaan ole olleet, olen nimittäin normaaliin tapaan sunnuntaisin käynyt tekemässä aamutallia ja mukaan on tullut myös uusia ratsastuskavereita, joihin olen aina pari päivää viikosta enemmän kuin mielelläni uhrannut. Toinen näistä on erittäin hieno ja osaava tamma meidän tallilta, joka tosin ehdittiin myydä yhdelle esteratsastajalle ja lähtee talliltamme pikinmiten. Olisipa Deakin ratsastettavuudeltaan tämän hevosen kaltainen... oih. Lisäksi olen käynyt myös naapuritallilla yhtä Laura -hevosta ratsastelemassa pari kertaa, ja kyseisen hevosen kanssa saatan tulevaisuudessa käydä myös jokusten kouluratojen sisällä pyörähtämässä. Laurasta saattaa mahdollisesti tulla myöhemmin lisää juttua blogin puolelle, jos vain saan omistajalta luvan.


EI kuulu normaaliin tapoihin, nyt oli todellakin poikkeustilanne kun sain niin extempore tietää ratsastuksesta... Kuvassa tosiaan Laura.

Nyt kun Dea alkaa olla kunnossa, yritän taas keräillä intoa tähän kirjoittamiseen ja aloittaa blogin herättelemisen takaisin henkiin! Ehkä se into siitä palaa...

8. toukokuuta 2014

Ei hyvältä näytä.

Mullistavia muutoksia Dean voinnissa ei ole lähipäivinä tapahtunut, vaan sairasrumba jatkuu entiseen malliin. Hevosella kuumetta yli neljänkymmenen nyt kahdeksatta päivää, mitä nyt kuumelääkkeen antamisesta kaikkein suotuisimpina ajankohtina on se saattanut vajota jopa alle 39°C. Ruoka- ja juomahalutkin ovat paikoittain olleet hyvinkin kateissa, mutta kun se kuumelääke vain olisi pakko saada alas... Näin kokonaisuutena ei siis kovin kehuttavalta näytä. Itse en ole tallilla vaivautunut edes käväisemään sitten sunnuntaisen aamutallin, vaan pelkästään äiti ja tietenkin tallityöntekijät ovat Dean voinnista huolehtineet. Siksi en myöskään tämän tarkemmin osaa hevosen vointia kuvailla, sillä kaikki tieto perustuu vain kuulopuheisiin.



Tiedättekin varmaan, ettei Dea ole hevonen suosiolistani kirkaimmasta kärjestä, eikä välittämiseni sitä kohtaan ole lähellekään samalla tasolla kuin edeltävän ponini kohdalla. Sillalla todettiin hankkarivamma ja sitä paranneltiin rauhassa miltein vuosi, sekä myös sen kohdalla tuli pääntautiepidemia vastaan, mutta missään vaiheessa en kyseisen ponin kanssa ollut valmis heittämään hanskoja tiskiin - vaan toisin on nyt. Koska kisat ja valmennukset on pystynyt viivaamaan yli pitkälle kesän puolelle, edes normaali treenaamisesta puhumattakaan, olen suoraan sanottuna hyvin tympääntynyt edellä mainittuun hevoseläimeen ja oikeastaan kaikkeen siihen liittyvään, niin ikävältä kuin se kuulostaakin.

En kuitenkaan ole kyllästynyt hevosiin, en millään lailla, vaikka nyt lyhyesti mainittakoon että Dean olemattoman hoitamiseni lisäksi päätin myös Ypäjän opiskelupaikkani perua. Olen kuitenkin todella iloinen esimerkiksi siitä, että omaan niinkin kivan harrastuskaverin kuin Manta, jonka kanssa pääsen näinä hankalina kuukausina pitämään taitojani edes jollain tasolla yllä ennen Irlantiin lähtöä. Senkään kanssa en kumminkaan enää tule kovin pitkään jatkamaan, sillä poni on lähdössä heti kesäkuun alusta aivan muille maille - toiseen kaupunkiin siis. Olenkin ajatellut kaikkia mahdollisia hullun kurisia ajatuksia, joilla saisi tukahdettua tämän kamalan olotilani tajuttuani olevan täysin ilman päämäärää koko ratsastusharrastuksen osalta. Nämä hullut ajatukset kumminkin tiettyinä hetkinä välähtelevät mielen perukoilla aivan loistavan kuuloisina ratkaisuina, mutta hetken päästä tajuan jälleen miten kaukaa haetulta ja hyvinkin erikoiselta ne kuulostavatkaan.

Ensinnäkin asia, jota kaikkein eniten haluaisin, olisi uusi, minulle sopivampi hevonen, jonka kanssa pääsisin vihdoin oikean treenamisen ja kilpailemisen makuun - ei siis millään puskamömmö tasolla, vaan ihan oikeasti takaisin siihen mihin ponin kanssa lopetettiin. Vastaan tulee kuitenkin monta ongelmaa, joista ensimmäisenä Dea. Se olisi pakko myydä jotta rahaa saisi uuteen, ja sitä ei kilpailemattomasta, puskatasoisesta ja vielä kaikenhuipuksi sairaasta hevosesta saa. Ja äiti, se nyt ei Deaa ikinä halua myydä.

Sitten olen pohtinut niinkin jännää ajatusta, että mitäpä jos ostaisin aivan itse, omilla rahoillani Dean rinnalle jonkun aivan halvan lämppärinraakileen tai vastaavan. Ajatus on hyvin erikoinen, mutta samaan aikaan hyvin kiehtova ja ristiriitainen - juurihan sanoin haluavani päästä vain kisaamaan kunnolla. Mutta taas, se olisi niin hienoa päästä kehittämään ja tutustumaan johonkin aivan uuteen osa-alueeseen ja iloita mahdollisesti siitä, että saa jonkin täysin osaamattoman pysymään laukalla kokonaisen ympyrän tai suorittamaan 50cm esteradan. Sittenhän sen voisi ennen Irlantiin lähtöä vaikka myydä, ja jos saisin tuollaista edes vähän kehitettyä eteenpäin voisi se maksaa itsensä ja ylläpitonsa takaisin edes jossain määrin, eikö niin? Niin hullulta kuin se kuulostaakin, olen ihan aikuisten oikeasti miettinyt tätäkin vaihtoehtoa.

Tietenkin kaikkein parhan ratkaisu olisi vain saada Mantan kaltaisia treenattavia ympärille useampia ja kerrytettyä kokemusta erilaisista hevosista, vaikkei suurille kisakentille nyt pääsisikään ja se olisi pakko hyväksyä. Kuitenkin tämäkin on näillä taidoillani, suhteillani ja sosiaalisilla taidoillani hivenen hankalaa, niin kovasti kuin sitä toivoisinkin.

Nyt poikettiin hieman aiheesta, mutta näihin tunnelmiin, näihin ajatuksiin... Masentaan niin maanperkeleesti niin monenmoiset asiat tällä hetkellä, mutta huono tuuri voi sattua kenen tahansa kohdalle eikä tässä nyt oikein mitään voi :(

1. toukokuuta 2014

Hyppyvideoita ja ikäviä uutisia

Klara vappen ja sitä rataa... Pahoittelen pienoista postaustaukoa, mutta muutenkin olen tehnyt historiaa tällä viikolla pitämällä useamman päivän koneen ulkona elämästäni. Ja se tosiaan on harvinaista. Kiire on ollut melkoinen niin koulun kuin muiden asioidenkin osalta, ja mitä tuohon muut kohtaan voisin ensinnäkin mainita, ovat työt. Päätettiin nimittäin Hannan kanssa ihan muuten vain hakea puhelinmyyjiksi, ja miten typerää ja ala-arvoista hommaa se onkaan, ollaan sitä nyt muutamia päiviä jo siedetty ja oikeastaan kohtuu hyvin myös menestytty. Ainoa ikävyys on vain se, että työtuntiminimi on se 15h viikkoa kohden ja tähän päälle pitäisi vielä sovittaa koulu, heppailu ja muu olematon elämä, joten kiirettä pitää.

Mikäli tämän Dean kuulumisia koskeva kappaleen olisin pari päivää sitten kirjoittanut, olisi sisältö myös ollut normaalin rajoissa. Nyt on kumminkin käynyt niin ikävästi, että Dea sai kuin saikin pääntautipöpön ja potee erittäin kovaa kuumetta tällä hetkellä. Itse en tallille edes tämän tilanteen puitteissa aijo raahautua, nimittäin turhaan sairaan hevosen käsittely ja sen jälkeen muille talleille suuntaaminen lisää ihan turhaan riskiä. Joten kuumelääkityksin ja tallin ja äidin hoitojen voimin, toivokaamme parasta.



Aiemmin ennen taudin puhkeamista olivat treenit sujuneet hieman huonommilla fiiliksillä, olen nimittäin hyvin helposti turhautunut Dean jäykkyytteen ja vinouteen ja useanakin päivänä vienyt asian liian pitkälle. Viime viikonloppuna saimme kumminkin kohtuullisen estetreenin tehtyä loppuun, mitä nyt silloinkin olin hyvin harmistunut siitä miten laiskalla ja huonolla tekniikalla poni viitsi keppien yli raahautua. Niin kuin aiemmin olen sanonut, se silloin yhdessä vaiheessa väläytteli niitä oikeita hyppyjä, mutta niitä ei tosiaan ole enää vähään aikaan näkynyt...



Mantan kanssa meillä on hieman estepainotteisempi ohjelma tällä hetkellä tulevien kisojen vuoksi. Viime sunnuntaina pääsimme sujuvasti suorittamaan lyhyehköä 90-100cm rataa, sekä myös tänä viikonloppuna jatkettiin samankaltaisissa merkeissä. Tosin alussa päätiin ottaa hieman myös koulupuolen treenailuja mukaan, mutta lopussa siirryttiin tosiaan kentän puolelle ottamaan muutamia hyppyjä hieman tuhnuisemmasta säästä huolimatta. Poni oli hyvin innoissaan ja hyppäsi kivan varman tuntuisesti, joten tästä on hyvä jatkaa. Seuraava poneilupäivä onkin viikonloppuna.



Näillä siis mennään. Ratsastukset ovat aika miniluokkaa tällä hetkellä, mutta toivotaan että Dea saataisiin mahdollisimman pian kuntoon ja takaisin normaali toimiin!

21. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen hyvät ja huonot uutiset

Heipä hei! Jos lopettaisin pääiäiskuulumisten kertoilun eiliseen, saattaisi postaus olla hyvinkin positiivinen. Kuitenkin ikäviä sattumuksia jälleen luvassa, mutta niistä lisää sitten alempana. Ensin mukavia juttuja!

Perjantain melko pahan mielen jättäneen Mantailun jäljiltä oli mukava palailla Peuramaalle heti seuraavana päivänä uudestaan tavoitteena parannus eilisestä. Ja siinä onnistuttiin! Koska harkkakisoissa emme päässeet rataa hyppäämään, olin suunnitellut ottavani jonkin asteista hyppytreeniä mutta kuitenkin vain, mikäli poni tuntuu hyvälle.


Heti ensi fiiliksiltä kaikki sujui paremmin, kun lähdin poneilemaan rennosti ilman pienintäkään painetta mistään. Käytiin ensin köpöttelemässä maastossa, jonka jälkeen tein kentällä paljon siirtymisiä - kuten tuomari kisoissa kehotti treenaamaan - sekä muuta perustyöskentelyä kunnes poni tuntui rennolta ja mukavalta. Etenkin laukka toimi tosi kivasti. Aloitimme siis hyppäämisen ensin pienestä ristikosta, jolle poni ensi yrittämällä kielsi(?!)ja tämän jälkeenkin oli vielä muutamat hypyt epävarmoja, mutta aika nopeasti poni kumminkin muisti homman olevan kivaa ja sitten mentiin! Se ei kumminkaan ollut yhtään liian yli-innokas vaan pysyi hyvin käsissä, hyppäsi erittäin varmasti ja muutenkin meno tuntui hyvin helpolta. Niin kivaa! Alussa hypättiin hieman matalampaa mutta pidempää rataa, mutta lopussa tultiin pieni radantynkä myös 90-100cm korkuisena. Siihen oli hyvä lopettaa ja poni ansaitsi paljon taputuksia.

Pahoittelen pientä ja ilman valinnanvaraa olevaa kuvasaldoa. Pikkusisko oli nimittäin ensimmäistä kertaa hyppytreenejä kuvaamassa ja kuten arvata saattaa - harva oli se kuva joka oikeaan kohtaan ajoittui...



Huomatkaa toppikeli, minä, joka aina jäässä...
Kesä on täällä (ainakin melkein), me like!







Toi istunta....... O-M-G !! Itken verta ja häpeän silmät päästäni. 
Mutta hieno poni pelastaa!

Mitä Dean kuulumisiin tulee, sujui viikonloppu sen puolesta ihan mukavissa merkeissä - nimenomaan viikonloppu. Lauantaina käytiin edellisessä postauksessa mainitsemallani peltotiellä, tosin likaisien satulahuopien mentyä pesuun olin unohtanut napata puhtaat mukaan, joten ohjelmassa oli rentoa hölköttelyä ilman satulaa. Tasapainotreeniä! 






























Sunnuntaina ja maanantaina olinkin tekemässä aamutallia, mutta aikaa riitti hyvin myös Dean liikutuksiin.. Tosin eilen olin niin väsynyt että tyydyin juoksuttamaan, jota en hepan puolelta miksikään löllötreeniksi kumminkaan kutsuisi. Laitoin nimittäin sivarit ja kolme kavalettia, joita sitten heppa sai loikkia eri pituisilla väleillä. Onhan sekin tietynlainen taitolaji, että saa hevosen laukkaamaan oikeasta kohtaa kavalettien ollessa noinkin kapeita, sekä joku ei tajunnut asettaa niitä ympyrän kaaren muotoiseksi... No joo, ihan hyvin se kumminkin sujui.



Tänään taas... ei ollut oikein hyvä päivä. Lähdin hieman huonolla fiiliksellä ratsastelemaan ja hevosellakaan ei ollut päivä parhaimmasta päästä, mutta tämä ei nyt ollut se pääasia. Dea nimittäin kaatui. En oikein tarkalleen tiedä mitä tapahtui, mutta tilanne tosiaan meni kutakuinkin niin, että pysäytin Dean kun se ei kuunnellu pidätteitäni ja pyysin peruuttamaan hiukan reippaammin ja yhtäkkiä - pim- hevosella on jalat solmussa ja molemmat kyljellään. Kiltti hevonen jäi kuitenkin seisomaan paikalleen noustuaan ja minäkin sain jalkani ninjailtua pois alta eli sinänsä ei pahasti käynyt. Nousin selkään ja ratsastin jonkin aikaa eikä mikään tuntunut poikkeavalta, mutta heti vasempaan kierrokseen siirryttyä tuntui jokin hyvin oudolta. Tutkailin sitten asiaa ja lopulta ravauttelin sitä maastakäsin ja ympyrällä huomasi ihan selvästi, miten se arkoi vasempaa etujalkaa. Ei muuta kun poni talliin, kilo savea jalkaan ja arnikahieronta lihaksiin, ja sitten toivotaan parasta.... 

Dealta oli tippunut muutama päivä sitten oikea etukenkä ja se on ehkä hiukan varonut jalkaa tai oikeastaan lievän eron (jäykkyyttä pääosin) on selkään huomannut, vaikka liinassa meno näytti lauantaina normaalilta. En sitten tiedä onko tällä kumminkin jotain osuutta asiaan, yhdistettynä tällä hetkellä kuivuuden takia ei niin mainoon kentän pohjaan. Ei hevonen nyt noin vain normaalisti kaatuile. Mutta tosiaan, toivotaan että kyseessä on vain joku pieni revähdys eikä mitään sen kummempaa.


Vaikka tekstiä nyt pukkaa vähän liikaakin, ajattelin vielä muutaman sanasen mainita tästä pääntautikohusta. Tallilla on tosiaan useampi hevonen tällä hetkellä sairaana ja mitä oletettavammin tauti tulee käymään kaikki hevoset läpi. Dea on toistaiseksi siltä välttynyt, mikä sinällään on ihme, kun tallityöntekijöiden lisäksi myös minä olen käsitellyt paljon sairaita hevosia, enkä usko millään käsidesillä olevan niin suurta vaikutusta - Dea kun on nuorena hevosena aikalailla riskialtis vastustuskyvyn ollessa vielä puutteellinen. Epäilen siis, että se on jo joskus nuoruudessaan ennen meille tuloa sairastanut sen, tai sitten vaihtoehtoisesti tauti ilmeni sillä hyvin-hyvin lievässä mittakaavassa parin viikon takaisena yskänä. 

Mutta ikävintä tässä on se, että oletetaan tallin karanteenin jatkuvan niinkin pitkälle kuin heinäkuulle, jolloin mulla taas on vuorossa Irlannin matka, ja helpolla päättelyllä voi tajuta meidän seuraavien kisojen olevan elokuussa! Eli hei, hei kisakausi... Eipä hirveästi innosta treenata, kun ei ole mitään mihin tähdätä. Luonteelleni ei vain sovi muuten vain harrastelu, joten aika kaukana on heppailuinto tällä hetkellä ainakin Dean osalta. Sivuhuomautuksena voisin vielä mainita, että tallilaisilta on maastoilukin toistaiseksi kielletty. Hiphei, nuori hevonen ja kaksi ja puoli kuukautta kentällä pyörimistä... Ollaan todellakin yritetty selvitellä paikkoja mihin hevosen saisi väliaikasesti karanteeniin ja siten takaisin normaalikuvioihin, mutta eipä sitä ole kukaan näyttänyt huolivan.

19. huhtikuuta 2014

Treenitunnelmia laidasta laitaan

Pääsiäisperjantain rentoa viettoa koneen kanssa... No, käyhän se näinkin, huomenna tosin ehkä jotain muuta. Mutta jospa nyt kelattaisiin tämä päivä takaisin aamuun, vaikken kaikkea nyt innolla muistelisikaan.



Tänään vuorossa oli siis aluevalmennusten yhteyteen liitetyt harjoituskilpailut, joissa suoritettiin peräkkäin sekä koulu- että esteosuus. Tai ainakin oli tarkoitus suorittaa. Tämä kuulosti etukäteen hyvin hauskalta jutulta, mutta meidän osalta intoa kyllä laskivat melko mitäänsanomattomat suoritukset suoristus. Vaikka tilanteemme oli siinä mielessä helppo ettei hevosta tarvinnut kuljettaa minnekään, onnistuin silti saamaan itselleni hyvistä lähtöasemista huolimatta kiireen aikaan. Tai oikeastaan olin koko ajan pihalla pitäisikö nyt olla maneesissa vaiko kentällä ja miten tämä homma nyt menee, ja rataakin jouduin kertailemaan vähän väliä kun senkin opettelun olin jättänyt viime tippaan.

Kuten olen aiemmin maininnut, Manta on hyvin herkkä kuuntelemaan ratsastajan mielentiloja. Olin hiukan stressaantunut, poni oli hiukan stressaantunut, ja kun tämä yhdistettiin vielä liian lyhyeen verkkaan ja ponin pieneen yli-innokkuuteen kevyemmän viikon jäljiltä, ei seuraus ollut kovin hyvä. Radalla oli jännittyminen pahimmasta päästä ja poni oli kaikkea muuta kuin pohkeen ja ohjan välissä, enkä pystynyt itsekään oikeen rentoutumaan ja saamaan minkäänlaista tuupparifiilistä aikaiseksi. Viipottamisen johdosta myöt tiet kärsivät enkä tunnetusti ole muutenkaan mikään pilkunviilaaja parhaimmasta päästä, sekä lisäksi menin vielä nostamaan laukan ravin sijasta käynnistä, mutta se ei ollut nyt se olennaisin asia. Kuitenkin nämä kaikki yhdistettynä johtivat erittäin rikkonaiseen suoritukseen, joista pronsenteiksi tuli niinkin ala-arvoiset kuin vajaa 53!

Saimme myös muiden tapaan suullisen palautteen tuomarilta ja ymmärrän kyllä prossien olevan ihan rehellisesti verrannolliset suoritukseen, beessä kun tärkeimpiä asioita kun ovat ne tasaisuus ja tiet, jotka taas meillä olivat tänään täysin hukassa. Pikku-poni sai kumminkin paljon kehuja liikkeistä! Mikäli joku nyt radan haluaa nähdä, se löytyy tästä linkistä. Ei siinä kyllä paljoo katsottavaa ole, ainakaan positiivista sellaista.


Sitten suunnattiin ei-niin-hyvin fiiliksin esteverkkaan. En oikeastaan saanut minkäänlaista kontrollia ja tuntumaan poniin ja vaikka verkkahypyt pystylle sujuivatkin jotenkuten, yhden okserikiellon jälkeen päätin että mun on ihan turha startata näillä fiiliksillä 100cm rataa. Niillä korkeuksilla kun ei olla pahemmin itsenäisestikään treenailtu, joten turha hakea huonoja kokemuksia kisatilanteesta jos ei vain tunnu sujuvan.

Kisapäivä oli siis suoraan sanottuna kaikkea muuta kuin onnistunut, mutta ponia siitä on ihan turha syyttää. Se tarvitsee kaiken tsempin ja ajatuksen ratsastajalta jolloin homma toimii, ja tänään ei oikein onnistuttu. Mutta turha lannistua, tiedän sen kyllä pystyvän vaikka mihin vaikkemme tänään pystyneetkään sitä näyttämään!

Heppapäivän pelastaja oli oma pieni vauvelini, joka oli hieman löysistä viimepäivistä huolimatta tosi kiva. Löysin maastossa ihan super kivan leveän nurmikaistaleen/polun/minkälie pellon reunasta kulkemasta, ja tätä ihan super pätkää päästeltiin pariin kertaan. Kovaa ei kumminkaan menty, ihan alkuverkka raveja ja laukkoja ennen kentälle siirtymistä. Mutta joku päivä me niin mennään tekemään samaiseen paikkaan intervalleja! Kentällä sitten tein aika paljon laukkatyöskentelyä, useita siirtymisiä ja vaihtoja... Kyllä se siitä! Lopussa heppa oli niin naatti, että hyvä että jaksoi namin pureskella loppuraveista puhumattakaan. Ajattelin lopuksi päästää sen kentälle piehtaroimaan, mutta eipä se muuta jaksanut tehdä kuin möllöttää.












14. huhtikuuta 2014

Pikaraporttia tilanteesta

Kuten jotkut ehkä saattoivatkin jo Facebookista huomata, olemme aika ikävässä tilanteessa nyt. Kuten siellä sanoin, historia toistaa itseään, ja tapahtumat alkavat huomattavasti muistuttaa viime keväistä.

Mistä sitten on kyse? Ehkä sen voin mainita, kun kyseessä ei ilmeisesti mikään salaisuus pitäisi olla. Epidemiaepäily, kuumetta ja yskää. Sen tarkemmin en halua analysoida, sillä testitulokset eivät ole vielä varmistuneet. Joka tapauksessa tämä viheliäs flunssa on lähtenyt tallin sisällä leviämään ja näyttää vakavasti siltä, että meillä saattaa tulla pitkän puoleilen tauko kaikesta kisaamisesta ja muista suunnitelmista - ne voi armotta viivata kalenterista yli. Kun talli on karanteenissa niin silloin se on karanteenissa, piste.

Mietittiin, että viedään nyt Dea saman tien muualle jos sitä kautta päästäisiin pikimmiten normaalitoimiin takaisin. Mutta tältä seudulta viime vuoden kaltaista paikkaa tuskin löytyy, sillä silloin saimme Sillan - entisen ponini - mökkimme läheiselle laitumelle pariksi viikoksi. Nyt ei myöskään ole tätiä, joka lahjoittaisi seurahevosen, eikä siitä taas ole mitään takuita kuinka Dea tulisi joidenkin lampaiden kanssa toimeen. Olemme nyt kuulleet mielipiteitä eri tahoilta ja osa on ehdottomasti sitä mieltä, että äkkiä pois vaan - minne tahansa, kunhan pois - ja osa on taas sillä kannalla, että tauti pitäisi saada mahdollisimman nopeasti kiertämään koko tallin läpi, jotta se saataisiin vain nopeasti ohi ja hävitettyä. Kokemuksesta voin sanoa, että se ei vaan ole aina niin yksinkertaista kuin saattaisi kuvitella...



Onni on kumminkin Manta ja sen mukavat omistajat. Nytkin poni pääsee paikkailemaan Dea perjantaisessa aluevalmennuksessa,  joka on kylläkin tällä kertaa harjoituskisojen merkeissä. Suoritamme siis peräkkäin sekä koulu- että estekokeen näin kenttäkisojen ohjelmaa hahmotellen, eli aika mukavalta kuulostaa. Oletan, että menemme Mantan kanssa helpon B:n ja 80-90cm, sillä Minnan määrämissä luokkapareissa meillä olisi Dean kanssa ollut 90-100cm, mutta uskon sen olevan vielä hiukan haastava Mantalle tällä treenillä. 

Loppuun vielä muutama (huonolaatuinen...) kuva lauantaisesta koulutreenistä, joka ei kyllä kovin kehuttavasti sujunut. Jotenkin kuvaajan läsnäolo haittaa ratsastustani siinä mielessä, että alan ihan liikaa keskittyä siihen kuin tärkeimpään - hevoseen - jolloin ilmenee turhaa prässäilyä ja muutenkin hermostun paljon helpommin. Tämän takia treenaan etenkin Mantan kanssa mieluiten ilman ylimääräisiä silmäpareja, koska se on niin herkkä, että peilaa samantien kaiken jännittymisen ja hermostumisen minkä saan aikaiseksi. 

Sunnuntaina olin kumminkin myös Dean kanssa oletettavasti tarpeeksi mukavassa mielentilassa näin kuuden herätyksen ja aamutallin jäljiltä - heh - mutta ainakin se oli triljoona kertaa paremmin - oikeastaan aivan super! Käytiin ensin köpöttelemässä maastolenkki, jonka jälkeen jonkin asteisia laukanvaihtotreenejä, sekä muutenkin paljon laukkatyöskentelyä. Dealla oli keskittyminen 110% työskentelyssä ja huomasi, miten se yritti parhaansa. Niin myös vaihtotreenien jälkeen jatkui samainen pomppiminen ympyrällä, kun raukka tuuli että sitä halusin... Hupsu! Mutta nyt niihin lauantain kuviin.




8. huhtikuuta 2014

Kisakuulumisia ja hieman muuta

Paljon asiaa, paljon aikaa, vähän materiaalia, vähän toimivia aivosoluja... 



Kipeenä siis. Jos nyt aloitan viikonlopun pikaisen selostamisen hevosmessuista, joissa tuli siis vierailtua lauantaina samassa seurassa kuin viime vuonnakin. Ohjelma oli tapansa mukaan suhteellisen mielenkiintoisen kuuloinen, mitä nyt oikeasti alusta loppuun seurasin vain junnujen esteluokan. Suurin mielenkiinto oli kohdistunut Elmon kenttäklinikkaan, joka tosin harmittavasti oli siihen aikaan että Helsingistä lähtö olisi ajoittunut turhan aikaiselle, joten se jäi näkemättä. Jotain ennen kuulumatontakin päivään sisältyi, nimittäin en kantanut kotiin yhtä ainuttakaan ostoskassia! Messuilta ei löytynyt mitään minulle kohdistuvia supertarjouksia joten heräteostoksilta vältyttiin, ja niin kuin aiemmin sanoin, ei tämän hetkisellä ostoslistalla pintelipatjoja kummallisempaa ole. Yhtiä housuja tuli vain kuolattua ja super hienot ne olisivatkin olleet, mutta koska koko ei ollut aivan perfekt päätin jättää ne hyllyyn. Jäipä satanen - kuten myös muutkin pennoset - säästöön!

Sunnuntai oli kisapäivä. Aamulla sain kyydin peurikselle, josta napattiin poni kyytiin ja sitten matka jatkui 'lainakuskin' eli siis ponin omistajan valmentajan kyydissä Evitskogiin. Sen jälkeen seurasi paljon taluttelua ja odottelua ennen oman verkkaryhmän alkua, sillä kuskin täytyi käydä nappaamassa omat hevosensa paikan päälle jonka takia me olimme ponin kanssa hyvin aikaisessa. Lopulta päästiin verkan kautta starttaamaan ensimmäinen luokka eli 60-70cm, joka sujui melko kohtuullisesti ja puhdas ratahan sieltä tuli.


Laatuaikaa ponin kanssa... heh. Valitettavasti kummoisempaa materiaalia
kisoista ei ole, sillä äidin puuttuessa puuttuu myös videot ja kuviakaan en ole mistään löytänyt.

Päätin jälki-ilmoittautua myös kasikymppiin, mutta tässä välissä tulikin paljon mutkia matkaan. Siirrettiin vikaan verkkaryhmään, en ehi kouluvalkkaan, päästäänkin ensimmäiseen, ei saada verkata, laitetaan toinen kuski jos mä en ehdi... Ja niin edelleen. Lopulta kävi niin, että mikäli luokkaan mielin oli ainoa vaihtoehto hypätä se ilman verryttelyä ensimmäisen ryhmän ollessa täysi. Niinhän sitä tehtiin ja oikeastaan ihan hyvä niin, sillä Manta oli muutenkin hyvin väsähtäneen oloinen mikä on sille aika harvinaista kun esteistä oli kerta kyse. Rata selvitettiin puhtaasti joskin tyylipisteillä ei kehuskella, sen verran jouduin ponia puskemaan eteenpäin. Mutta kai sitä nyt hieman tyytyväinen pitää olla, ensimmäiset kisat ja kaksi puhdasta rataa, sekä hienosti käyttäytyvä ja matkustava pikkuponi! :)

Oma valmennus olikin sitten peruttu vaikken siitä mitään tietoa saanutkaan, joten hieman turhaa sählinkiä jouduttiin Mantan kanssa vääntämään. No mutta ei siinä mitään, tällä kertaa näin. Ja Dean kanssa saimme tehtyä aika mainion koulutreenin itsenäisestikin. 



Tämä viikko on alkanut hiukan ikävissä merkeissä, nimittäin taisin saada jonkinasteisen flunssan sunnuntaisesta sateessa seisoskelusta. Vaikka oireet ovat vasta alkavia päätin silti jättää koulun nyt pariksi päiväksi väliin, mutta tänään oli kumminkin pakko käväistä tallilla vetäisemässä pieni hyppytreeni lävitse. Kahdeksasta viimeisimmästä päivästä olen vain kolmena ollut Dean luona, joten sanomattakin selvää että tänään oli pakko käydä - kipeänä tai ei - etenkin kun huominenkin jää töiden takia väliin. Laitoin Minnan ohjeiden mukaisesti esteen eteen ja taakse puomit jotta hyppykaari ei veny niin pitkäksi, ja tätä sitten tulimme muutamaan kertaan pienillä korkeuksilla. Meni aika mukavasti, mitä nyt pariin kertaan heppa hieman intoaan rynni esteelle ja jouduin sitä pysäyttelemään.



Loppuviikon suunnitelmiin kuuluu ensinnäkin flunssan karkoittaminen, sekä viikonloppuna kahdet kisat. Lauantaina suunnataan Eholle hyppäämään 90cm, sillä äiti oli luuloistaan huolimatta unohtanut maksaa hepan alueluvan joten Lohjan kisat jouduttiin unohtamaan. Sunnuntaina taas käydään hölköttelemässä yksi koulurata ihan vain naapuritallilla.